Purppuravirrat saa sut muuttumaan

2/09/2014

kkk kukkaaaaa Ikkunasta2

Kaksi kuvaa vanhoista tuttavista ja yksi täynnä odotusta. Kaikki hetket olivat hyväntahtoisia ja valokin kaunista.  Kerran lähdin Helsinkiin, miellyin linja-auton verhoiluun ja ikkunasta tulvivaan kuulauteen. Sellaista oppii arvostamaan, jos toisinaan pelkää hukkuvansa harmauteen tai tuntuu, että kaikki ympärillä oleva tummuus takertuu omiin silmänalusiinsa.
Matka oli hyvin onnistunut.

Toisen kerran maalla, lapsuudenkodissa, havahduin rappusilta sisälle tuotuun pelargoniaan. Siinä oli leikkisää syysvaloa, ja kesä kai loppui siihen paikkaan. Tiskipöytäkin näytti vastarakastuneelta ja kukkien ja kaapinovien pastelliliitto viehätti minua kovasti.

Myöhemmin aloin tekemään turistikierroksia vanhassa kodissani. Yli viidentoista vuoden takainen moikkailututtu, ikkunastani näkyvä vaahtera,  kiinnitti huomioni ensimmäistä kertaa kuvauksellisuudellansa.
 Kaljuus pukee toisia yllättävän hyvin. Taivaskin oli varsin erilainen joulukuuksi.


Tässä vielä tämän hetken lempibiisi, joka tuo toivoa kesästä tai aikamatkasta. Otsikon "purppuravirrat saa sut muuttumaan" on poimittu kappaleesta, mikä on tietenkin mun lempikohta!!! Se jäi ekalta kuunnelmalta mieleen, kuulosti niin koolilta! Tietty haluan ajatella romanttisesti voimauttavia, purppuraisia virtauksia, mitkä kuulostavat ihanan hurulta ja witch-henkiseltä (muistaako kukaan??? Itse olin Elyon!!). Muutenkin miellyttävän leijuva  ja jonnekkin muualle kuljettava kappale.

Kuunnelkaa!!!
Onx jees???


Linda
Ps. saa suositella miellyttävää räbää, mielellään seesteistä ja kesäistä!!
Ja kertoa Witch-muistoja!!

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. u-uu, mullakin soinu tiuhaan aivan sama biisi! niin hyvä! muutenkin ollut aikamoinen naisräbä-herätys meneillään, mm. sofa - lisää lempee, anaye - easy (voiko olla tykkäämättä, jos albumin nimi on pu$$y palace?? :---D) ja yhdentekevää - pyhä lehmä anthem soineet kovasti viime aikoina.

    ++ varsinkin ensimmäinen kuva ihastutti, sekä virke "Sellaista oppii arvostamaan, jos toisinaan pelkää hukkuvansa harmauteen tai tuntuu, että kaikki ympärillä oleva tummuus takertuu omiin silmänalusiinsa." <3<3

    VastaaPoista
  2. Roosa, jee!! Sofan tiedänkin, hitsit ne on söpöjä ja piristäviä, mutta Anaye ja Yhdentekevä uusia tuttavuuksia, menen heti tutkailemaan - kiitoksia paljon vinkeistä ja kivasta kommentista!! Ha nyt kuuntelelen nyt Yhdentekevää, ja tässähän Vesihiisibiisissä feattaa Plutonium 74:en solisti nimellä Ylpee isäntä, coool!!! Oon ihan fiiliksissä ^___________^

    VastaaPoista
  3. "Tiskipöytäkin näytti vastarakastuneelta" :)))
    Mää olin Taranee.... lempeän viisas älykkö or something. Sisältään tulinen! Oikeesti olisin halunnu olla Elyon. :>
    Mulla oli semmonen tarrojen keräily kirjanenkin ja päiväkirja. Kovaa kamaa.

    Nyt soi Biniyam - 1ne.

    VastaaPoista
  4. Mä olisin halunnut olla Will. Oli niin siistiä, kun se pystyi puhumaan kodinkoneille, muistan kun Will jutteli sille jääkaapille... Pitäis kaivaa ne kirjat esiin jostain!!

    VastaaPoista
  5. Wanderer, hah muistaakseni mullakin oli se tarrakirja, mutten saanut sitä keräysprojektia koskaan edistymään! Vanha sähköpostiosoitteeni, jolla kirjaudun tänne bloggeriin on elyon_91, 12-vuotiaana keksitty......
    Kultaisia aikoja tosiaankin >:---D oon kanssa kuullut tuon Biniyamin biisin, cool!!

    Aino, Willkin oli cool. Tykkäsin siitä aluksi, mutta sitten äkkäsin "samannäköisyyteni" XDXD Elyonin kanssa, joten se jäi. Huh mulla on vanhempien luona vintillä aikamoinen nivasko ko. julkaisuja hah!

    VastaaPoista

L U K I J A T