Kevät on petollista aikaa

3/09/2014

kukat003


Kukkuluuru! 

Tässä on ollut jonkinmoinen postailutauko, sillä olen ollut matkalla, Uudessa-Seelannisa, ja tehnyt peräti myös koulujuttuja. Nyt innostuin kirjoittelemaan, sillä eilinen päivä oli upea, täynnä kevätodotusta. Merkeistä tohkeissani tallensin ikkunasta seinälleni tulevan ilta-aurinkoisen valojuovan, minkä loisteessa yleensä kyrpiintyneen oloiset posliinielukkanikin näyttivät varsin toiveikkailta! Katse kohti valoa tms???
Minulla on tällainen varsin romanttishenkinen asetelma ruokapöydälläni, sillä rakas keräilyharrastukseni on mauttomat posliinieläimet ja -hahmot! Eläinten ehdottomasti tärkein ominaisuus on silmät. Katson niitä aina tiukasti silmiin, se määrittelee ostopäätökseni. Rakastan nimittäin käsinmaallattujen oloisia, hieman harottavia ja vittuuntuneita katseita, mitä monet näistä elukoista kantaa. Oivana esimerkkinä ovat delfiinit sekä joutsen. Mitä viiraavampi katse, sitä parempi! Toisilla on myös todella umpimielisiä ilmeitä - pidän todella paljon tästä kontrastista, mikä syntyy, kun huomioidaan hahmojen imelä habitus! Ha!

Kaikista hyvistä merkeistä huolimatta en voi täysin tuudittautua kevään saapumiseen, vaikka eilen teki mieli ostaa ekat jätskit ja syödä ne ulkona, kevyt kevättakki niskassa. Kevät on vaan niin turkasen epäluotettava tyyppi, kaikkine kauniine lupauksineen ja pikkuflirtteineen! Huh. Mukavaa pikku vispiläkauppaa ja sitten jäbä ottaa hatkat ja katoaa??? Ei kiva. 


Yleiset kysymykset:

Onko kevät jo saapunut?
Tykkääkö kukaan muu vittuuntuneen oloisita posliinieläimistä?
Jos ostaa kevään ekan jätskituutin, niin onko räpätä siihen, leikkien että se on mikrofoni??? Tai ees haastatella sillä kavereita???


T. Linda

Ps. huohh oman esittelypostauksen tekeminen onkin yllättävän vaikeaa, en ollenkaan tiedä, mitä kaikkea ammennan siihen mielenimaisemista!

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. asutko Kreikassa kun noin aurinko paistelee?
    otatko ryyni makkaraa? syökö poslari koira ryynärii?

    kevät on saapunut. tee mulle räppi haastattelu. ostetaan tuutit, katotaan muumit ja kolutaan jeppishuudit.

    vittumaisen viiraava katse on paras. kato mua silmiin.

    VastaaPoista
  2. Kiitti monipuolisesta vastauksesta! juuh kato mua silmiin, oon oikeesti hyvännäköinen!! Juu poslari koira tykkää ryyni makkarasta ja on päivän tasaajalta kotoisiki varmaa si..... en muuten oo kreikassa mutta kuvassa kreikan tuki paketti kummiskin juuh.....

    Duunataan tuutit suussa sit ku on lehdet puussa, silkkaa kevätaikaa, nenät punasena jäbät sainaa ^_____^

    VastaaPoista
  3. no jopas on koree kuva!!! hitto tolla isommalla delfiinillä on aika vittumainen katse todellakin...

    ai että jätskitauko??? sehän sopii!!!

    VastaaPoista
  4. Iduveli, juuh jätskitauko !!! ^________^

    VastaaPoista

L U K I J A T