Kyyköttelyä kallioilla, kuumaa hiekkaa, käppyrämäntyjä - sellaisia seikkoja sisälsi pyöräretkeni Fäbodaan, Pietarsaaren helmeen. Vaikka olenkin asunut Jeppiksessä kolme vuotta, olen jostain syystä käynyt Fäbodassa vain kerran. Hmmh. Muutin Pietarsaareeen opiskelujeni takia, enkä koskaan aiemmin ollut edes käynyt kyseen omaisessa paikassa. Nuoruudessani mielsin aina Pohjanmaan vihoinviimeiseksi paikaksi asua - sellaiseksi umpimieliseksi peltorykelmäksi. Tamperelaisesta näkökulmastani niin Itä-Suomi kuin hyvin pohjoinenkin osa Suomea kuulostivat huomattavasti miellyttävimmiltä asuinpaikoilta. Päädyin kuitenkin sille aluelle, minne vähiten ikinä suunnittelin muuttavani. Kaksikielisyys on kaupunkia raikastava seikka, ja aluksi tuntui, että olisin ollut ulkomailla. Muuttaminen pois omasta kotikaupungista tuo myös uutta näkökulmaa yllättäviin asioihin; yhtäkkiä tampereen murre, joka ei ole mielestäni ollut koskaan erityisen kaunista, alkoi kuulostaa kotoisalta ja ilahduttavalta, jopa ylpeyttä herättävältä. Ja muutkin asiat, joita asuinvuosinani Tampereella parjasin, tuntuvat kokeneen kasvojenkohotuksen. Sellainen satunnainen mansejunttius saattaa tuntua toisinaan peräti sydäntä lämmittävältä! Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Kotikaupunki sen kuin komistuu silmissä, kun itse on muilla mailla? Kysymyksiä heitellään ilmoille, ja ehkä joku viidestä (?) lukijastana rohkenee vastata?
Linda
